Etusivu > Mylife > Maanantai

Maanantai

Mitähän sitä kirjoittelisi? Kipeilystä parannuttu ja koulu alkoi, sekä myös loppuikin jo. Mahtavaa. Ulkoasunkin muutin joutessani.

VAT (Vartijan Ammattitutkinto) Alkoi siis 1.3 ja siinä oli 1.5 asti kestävä kartoitusjakso. No en päässyt siitä sitten jostakin syystä jatkoon, en tiedä miksi. Sain arvostelussa kuitenkin parhaimpiin kohtiin opettajilta arvostelut, mitä siihen vain voi saada, joten melko outoa, etten päässyt jatkoon. Sanoivat vain, että ei näe estettä alalle, mutta en vain tullut valituksi. No enpä ollut ainoa joka karsittiin pois, n. puolet joutui pois ja 15 pääsi jatkoon.

Tuumailin siinä, että no eipä siinä mitään ja hyvät jatkot. Meinaan nyt hakea sitten KSAO:n järjestämään VAT koulutukseen, joka kestää myös 9kk ajan, kuten tuo toinenkin olisi kestänyt. Ainoa ero on se, että tuo missä en päässyt jatkoon, on työvoimatoimiston järjestämä, eli työvoimakoulutusta (ilmaista opiskelijalle). KSAO:n järjestämä pitää maksaa itse, eli 250e+50,50e tutkintomaksu. Mutta eipä siinä mitään, kun kerran alalle halutaan ja tiedän pärjääväni siellä.

Tuo minun autonikin tuli valmiiksi, sekä se on nyt rekisteröity ja katsastettu ilman sanomisia, heittämällä meni läpi. Voin siis jo paljastaa mistä autosta on kyse, eli BMW E36 325i on kyseessä. Tästä löytyy kyseisestä laitteesta kuva, juuri katsastuksen jälkeen. Tuosta siis maalasin nuo puskurit korinväriin, sekä helmat. Ne olivat harmaat ennen maalausta.

Mitähän muuta, tänään aamulla työvoimatoimistoon voivottelemaan, kun en päässyt jatkoon kartoituksesta ja viemään paperit sinne. Samalla pitää tuumailla, että haenpa KSAO:n järkkäämään koulutukseen, että miten liiton rahat jne sitten pelittävät.

Kategoria(t):Mylife
  1. Ei kommentteja.
  1. Ei vielä paluuviitteitä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.